maanantai 27. kesäkuuta 2016

Suuria ajosuunnitelmia Muulin varalle

Osa teistä ehkä huomasikin juhannuksen aikaan kuvan vanhoista kieseistä Facebookissa tai Instagramissa. Isovanhempani ovat ostaneet maatalon 1960 ja talon mukana tuli vanhat mustaksi maalatut kiesit. Kiesejä ei isäni mukaan koskaan ole käytetty, mutta ne on säilytetty aina sateelta suojattuna ladossa.
11 vuotta sitten valjastin ne kilpasiloihin naapurin suomenhevosen perään ja ajoin näillä käynnissä pari lenkkiä. Toimivat moitteetta vaikka nykyajan suomenhevonen olikin niin iso kärryihin että aisat painoivat koko ajan sen molempia kylkiä. Oli kuitenkin pakko kokeilla.

Koska valjastus oli täysin virheellinen, en laita tähän kyseistä kuvaa ollenkaan säästyäkseni negatiivisilta kommenteilta.
Kieseille ei ole ollut sopivaa käyttäjää siis 1960 jälkeen ennenkuin nyt. Päätin viimein laittaa ne kuntoon (aloitin jo 11 vuotta sitten ja totesin työn toivottomaksi) ja valjastaa joskus Muulin tai jonkun muun kavioeläimen perään.

Kärryistä ei löytynyt ollenkaan valmistajan laattaa tai mitään vuosilukua. Ne on varustettu täyskumisilla renkailla joissa lukee Nokia Osakeyhtyö, mutta ei vuosilukua. Renkaat ovat keskenään erilaiset keskiön osalta.

Olen seurannut mw hevospalveluita Instagramissa jo pitkään ja kun hain #kiesit niin heidän tilillään oli ihan samanlaiset kiesit entisöityinä! Laitoin heille kyselyä että osaavatko sanoa mitään näistä kieseistä ja sainkin hyvän vinkin tutustua kansallisarkiston digiarkistoon.

Tuumasta toimeen ja löysinkin juuri kahden valmistajan kuvallisia luetteloita. Kurikan ajokalutehtaan ja M. Koskisen Tuulokselta. Linkit vievät digiarkistoon. Postauksen mustavalkokuvat ovat kuvakaappauksia katalogeista.

Molemmilla valmistajilla oli juuri tämän tyyppisiä kevyitä ajelurattaita/ajelykärryjä kahdelle hengelle kuvastossaan. Täsmälleen samanlaisia en onnistunut löytämään kun vertasin kaikkia yksityiskohtia kuviin. Kuvastojenkin ajelupelien kuvat saattavat olla vain suuntaa-antavia, eli esimerkiksi etulevyn metallitanko saattaa olla oikeassa elämässä eri näköinen kuin kuvassa.
Renkaan keskiöstä on metallirengas pudonnut, sen saa takaisin kiinni kun rengasta turvottaa vedessä.

Aisan päässä on sekä lenkki että koukku, tärkeä seikka kun metsästin kiesien oikeaa valmistusvuotta.

Lehtijouset ovat ruosteessa mutta joustavat silti.
Kaksi hyvin samanlaista ajelupeliä löytyi kuitenkin kummastakin katalogista. M.Koskisen kuvastoissa 1921, 1938 ja 1942 on kaikissa sama kuva allaolevista ajelurattaista. Muuten ne ovat saman näköiset mutta etuosassa ei ole mitään lampputelineitä. Ne ovat saattaneet olla lisävaruste?

Lisäksi Tori.fi:ssä oli myynnissä tuuloslaiset kiesit 40-luvulta, jotka olivat alkuperäiseltä väriltään ruskeat mutta joiden nahkapehmusteet olivat täsmälleen samat kuin minun kieseissäni, siksi M.Koskisen kiesit tuntuivat "polttavan".
M.Koskisen ajelurattaat vuodelta 1921
Ajokalutehdas Osakeyhtiö Kurikalla oli samanlaista tarjontaa kuin Koskisellakin ja heidän kuvastojaan löytyi digiarkistosta runsaammin. Vuoden 1918 kuvastossa olikin kuvaan sopivat kiesit, niiden etuosan raudat menevät samalla tavalla kuin minunkin kieseissäni.


Ajokalutehdas Osakeyhtiö Kurikan rattaat vuodelta 1918
M.Koskisen valikoimassa tosin oli kieseissä samantyyppisiä aisoja kuin minullakin eli ruuvien päät oli piirrety aisan alapuolelle ja aisan päässä oli lenkin lisäksi koukku. Monssa Koskisen kiesissä oli kuitenkin tukirauta selkänojasta käsinojaan. Kurikalla sellaisia ei ollut, kuten ei kieseissäkäään.

Täsmälleen samanlaisia ei siis löytynyt näiltä kahdelta valmistajalta, mutta ainakin tuuloslaiset kiesit ovat olleet 40-luvulla jo ruskeita eivätkä mustia, musta väri viitannee vuosiin ennen sitä. Ihmettelisin myös miksi talokaupoissa kirkkoherra on jättänyt taloon upouudet ajelupelit eikä ottanut mukaansa? Tai ehkä ne ovat unohtuneet.

Ajelupelejä on tehneet monet muutkin, Kurikan kösityöläisten osuuskassan katalogeja oli digioitu myös, mutta niissä ei ollut mitään sinne päin.

Etelä-Pohjanmaan Ajokaluyhdistys r.y. on myös tehnyt kesäajopelejä montaakin eri mallia, mutta näissä on monta osaa erilaiset kuin meidän kieseissä.
Etelä-Pohjanmaan Ajokaluyhdistyksen ajelurattaat. Kuuminta hottia.
Tämän tyyliset kiesit ovat olleet suosittuja 1800-luvun lopulta 1950-luvulle. Niiden valmistaja ei nyt tällä googlaamisella suoraan löytynyt, mutta hyvin samantyyppisiä kevyitä kahden hengen kiesejä on valmistanut varmasti jokainen yritys. Merkittömyys ei tietenkään vähennä niiden arvoa, mutta olisi ollut mukavaa tietää niiden oikea valmistaja.

Tarkoitukseni on siis tuoda ne kotiin ensi talveksi ja rakkaudella ja hartaudella laitella niitä kuntoon autotallissa. Onneksi kaveripiiriini kuuluu yksi restauroija ja lisäksi mwhevospalvelut lupasivat antaa konsultaatiota kun sen aika on. En todellakaan halua tuhota näitä ruiskumaalaamalla ne Valtti sisämaalilla, vaan etsiä sellaiset maalit, kuin millä kiesit on alunperin maalattu. Tulen tekemään postauksia ja varmaan jonkinlaisen erillisen juttusarjan kärryjen kunnostuksesta kun alan hommiin.

Muulin ajokoulutuksen kanssa en ota stressiä eikä sitä todellakaan tulla valjastamaan ensimmäisenä kertana näiden kaunokaisten perään. Se saa harjoitella joillakin raskailla ja jarrullisilla koppakärryillä ensin. Ja pitkään.

Googlasin tässä samalla myös valjasasiaa ja tulin siihen tulokseen että tällaisia kevyitä kärryjä voi vetää tavallisilla treenisiloilla eli kun olen ensin treenannut ajopuolta joillakin mahdollisimman raskailla ja jarrullisilla koppakärryillä, voin hirttää sen samoilla valjailla kiinni satavuotiaisiin kaunokaisiin ja jos kaikki menee putkeen, teettää sille länget ja hankkia niihin sopivat silavaljaat.

Kukapa ei haluaisi hääkyytinsä kuskaajaksi Mulberoa? Paitsi että näissä 2-paikkaisissa kärryissä ei hääparia kuskata ellei morsian tai sulho ole itse noheva kisakuski.

Mutta ei nyt sentään mennä vielä asioiden edelle. Menee vielä vuosia ennen kuin ajan Muulilla millään välineellä, jos nyt ajan koskaan.

Jotta postaus ei olisi ihan muuliton, tässä muuleja ajotouhuissa. Kuvat on upotettu Instagramista.
Kuva, jonka Sean Blaylock (@seanblaylock) julkaisi
Ylläolevaa New Orleans Carriagesia kannattaa ehdottomasti seurata! Ja jos olet ikinä New Orleansissa lomalla, mene ihmeessä kyytiin. Muulit ja kiesit ovat erittäin komeita!
Kuva, jonka Bishop Mule Days (@bishopmuledays) julkaisi
Kuva, jonka Levi Thompson (@levi1380) julkaisi
Kuva, jonka Bishop Mule Days (@bishopmuledays) julkaisi

1 kommentti