perjantai 3. maaliskuuta 2017

Aaseille ja muuleille sopivia varusteita metsästämässä

Postaus on toteutettu yhteystyössä Horzen kanssa ja postauksen lopusta löydät koodin, jolla saat Horzen ja B-Vertigon tuotteista 15% alennusta 13.3.2017 saakka. Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä *. Esittelen postaksessa myös muiden merkkien tuotteita, joiden olen päätellyt sopivan hyvin aaseille ja muuleille.

Kaikki valveutuneet aasinomistajat tietävät että sopivien varusteiden metsästus on haasteellista. Periaatteessa ponitavarat menevät, mutta esimerkiksi loimet on suunniteltu paksuille ja pulleille shettiksille. Aasi on normaalipanoinossaan paljon kapeampi kuin poni. Loimet ovat nimensä mukaan loimia, jotka roikkuvat maassa ja etusoljet ovat etupolvien kohdalla.

Riimut ja suitset ovat toinen murheenkryyni. Pienimmät riimut eivät mahdu kiinni ja liian suuret roikkuvat turvalla. Suitsissa on aina liian lyhyt otsapanta ja turparemmi vaikka shettiskoko olisikin muuten sopiva aasille. Suitsissa on onneksi mahdollista koota ne paloista ja jo pelkkä otsapannan vaihtaminen voi auttaa. Mutta vaikka suitset olisivat sopivat, ovat ne silti hankalat pukea korvien yli. Tähänkin on olemassa ratkaisuja.

Silavaljaat onneksi istuvat sellaisinaan, paitsi että häntäremmi saattaa olla joillekin aaseille liian lyhyt. Ne saa onneksi vaihdettua helposti pidempiin.

Satula on harrastuspuolella isoin ongelma. Ponisatulat kun ovat todella leveitä ja koska aasin paksuin kohta on sen maha, liikkuvat kaikki satulat eteen kaulalle ellei niissä ole mäkivöitä tai häntäremmiä.

Nyt seuraakin suosituksia sopivista varusteista kaikille aaseille ja muuleille!

Loimet


Kirjoitin jokin aika sitten postauksen Muulille sopivasta loimesta. Hansbo on loimen merkki ja myös muutama aasinomistaja oli sitä mieltä että tämä loimi on tarpeeksi nafti aaseillekin. En onnistunut löytämään Hansbon loimia mistään verkkokaupasta, joten nyt on turvauduttava loimien kuvauksiin.

Ensinnäkin, Aasille kannattaa ostaa kokoa pienempi loimi, mutta sellainen, jossa on iso häntäläppä. Eli vaikka loimi olisi hieman lyhyt, häntäläppä suojaa perskankut. Liian pieni loimi taas kannattaa ostaa siksi, että se on pienempi myös etuosasta eikä välttämättä roiku maassa.

Koot loimimerkkien välillä vaihtelevat todella paljon, Muulilla toisen merkin 135 sopii ja toisella merkillä se on jättikokoinen. Loimea tilatessa kannattaa katsoa kokotaulukko tarkkaan, loimen mitta ei nimittäin aina olekaan selkämitta vaan koko helman pituus.

Mihin aasi muuten tarvitsisi loimea? Eniten tarvetta on varmaan syksyn sadekeleillä, jolloin kannattaa hankkia kaappiin ohutvuorinen (50-100g tai fleecevuori) sadeloimi ja vaikkapa 150 grammainen kevyttoppaloimi. Suosittelen ostamaan loimet aina fullneckeinä, silloin jopa hieman reilu loimi pysyy paikoillaan eikä valu sään taakse kuten liian suuret tuppaavat tekemään.

Aasiloimia voi lähteä metsästämään joko minihevospuolelta (oletuksena on että minihevonen ei ole yhtä tynnyri kuin shetlanninponi) tai varsapuolelta. Horzella on valikoimissa Horseware Amigo ulkoloimi varsalle 200g vanulla*. Tämä on siis jo melkoinen toppaloimi, mutta aasi varmasti arvostaa tätä myös ensimmäisillä räntäkeleillä. Tämä suojaa mahankin!

Horseware amigo varsaloimi 69,95e*
Jos vanumäärät tuntuvat aasinomistajilta vierailta, niin tässä tulee tiivistettynä ne, mitä aasi mahdollisesti tarvitsee.
  • Fleecevuorinen tai 50g täytteellä oleva loimi sopii sadekeleillä plussakeleillä. Tämä ei lämmitä aasia räntäsateella!
  • 100-200 gramman loimi on oiva pikkupakkasella, mutta harvoin aasi tarvitsee näillä keleillä loimea. Hyvin tuulinen keli on poikkeus, jolloin loimi on hyvä idea.
  • 200g+ loimet ovat kunnon toppaloimia. Yleisin grammamäärä on varmaan juuri 200 tai 300, mutta paksumpiakin on. Tämä loimi sopii päälle kun pakkasta on reilummin tai aasi selvästi palelee. Aasille ei missään nimessä tule pukea fleeceloimea tai sadeloimea kunnon pakkasilla, sillä se painaa karvan linttaan ja aasille tulee kylmä!
Jos ostat elämäsi aikana aasille yhden loimen, niin osta tuo sadeloimi, varsinkin jos tarhassa ei ole katosta. Jos ostat kaksi loimea, osta sadeloimen lisäksi kunnon toppaloimi niille kovimmille pakkasille.

Horze Spirit Mistral loimi* on korkealla kaulakappaleella varustettu, joten se voisi sopia kapeakaulauselle aasillekin. Tästä näkyy olevan myynnissä vain koko 95 ja se sopii yleensä ainakin pienemmille aaseille. Hintaa loimella on 74,95
Horze Spirit Mistral loimi*

Globuksen liekkiloimen pitäisi sopia aasille, tai näin olen kuullut, omakohtaista kokemusta ei ole. Loimen saa Viljarshopista hintaan 49 euroa.

Globus Highneck liekkiloimi 49 euroa.
Loimia on siis peruslointa, highneckiä ja fullneckiä. Tavan aasinomistaja saattaa olla pyörällä päästään, joten tässä tulee loimien tärkeimmät seikat aasinomistajan kannalta.
  1. Tavallinen loimi, on yleensä kaula-aukoltaan niin suuri, että loimi valuu sään taakse eikä istu aasille yhtään. Jätä siis kauppaan.
  2. Highneck (kuten ylläolevassa kuvassa) on tehty kaula-aukosta pienemmäksi, mutta on ihan turha kuvitella että se istuisi noin hyvin kuin kuvassa. Tämäkin loimi valuu taaemmas jolloin se näyttää aasilla ihan tavalliselta loimelta. Se ei kuitenkaan valu sään taakse.
  3. Fullneck loimessa on joko irrotettava tai kiinteä kaulakappale koko kaulan ympärille. Suosittelen kiinteää kaulakappaletta. Nämä loimet pysyvät aaseilla parhaiten, sillä myös kaulakappale auttaa pitämään loimen edessä.
Ulkoloimien lisäksi maailmalla on myös fleeceloimia, vohveliloimia, villaloimia, ötökkäloimia ja vaikka mitä! Tavan aasinomistaja ei tarvitse näistä mitään ellei halua hifistellä. Fleeceloimi tai villaloimi on hyvä kuljetuksessa talvella, mutta kesällä aasi voi matkustaa ihan nakuna.

Olen nähnyt aaseja fleeceloimissa pakkaskeleillä. Fleece voi tuntua ihmisen mielestä hyvältä idealta, mutta se ei lämmitä aasia ollenkaan, päinvastoin! Se painaa karvat linttaan eikä pidä tuulta ollenkaan. Lisälämmikkeeksi sen voi lisätä ulkoloimen alle.

Riimut

Suomesta käsin ei ole mahdollista hankkia nimenomaan aaseille tehtyjä riimuja. Jos olisi, niissä olisi pieni turvanympärys mutta pitkä leukaremmi. Englannista niitä saa paikalliselta maatalouskauppaketjulta, mutta he eivät myy ulkomaille.

No, hätä ei ole tämän näköinen. Suomessakin on mukavasti säädettäviä riimuja. Paras riimu on sellainen, joka säätyy myös turvalta eli ns jenkkiriimu.

Horzen valikoimista löytyvä Kavalkade riimu (14,95) säätyy kolmesta eri kohtaa ja tämän saa melko varmasti sopimaan normaalikokoisen aasin päähän. Riimu on tarkoitettu varsoille ja shettiksille. Leuan alla roikkuvan pätkän saa pois.

Kavalkade riimu 14,95e*
Saman hintainen riimu on Horze Supreme Arturo* riimu ja tämän kanssa tulee mukana myös naru. Säätö on turvalla ja niskassa.

Horze Supreme Arturo, 14,95e*

Kolmas riimu onkin edullisin, Horze Kids & Ponies riimu* maksaa vain 9,95 euroa. Säädöt kolmessa kohtaa ja pehmusteet niskassa ja turvalla. Ai että aasi tykkää! Koska niskaosaa voi säätää molemmilta puolilta, ei riimun pitäisi roikkua päässä silleen vinosti, miten moni riimu aaseilla ja poneilla roikkuu. Hyi.
Horze Kids & Ponies riimu, 9,95e*
Jos taas haluat extravarmuutta aasin talutteluun, suosittelen naruriimua. Meillä olleelle aasille tein sellaisen itse ja koska naruriimussa paine tulee niin pienelle alueelle, ei se saanutkaan vedeltyä minua kuin märkää rättiä pihaa ympäri. Ponikokoisia naruriimuja ei ole kovin paljon myynnissä, mutta Viljarshopissa (missä on paljon muutakin ponikamaa) on tämä HKM:n tosi edullinen naruriimu. Se on vain 6,50!
HKM Naruriimu 6,50e

Suitset

Kuten kirjoitin alussa, suitset kannattaa koota paloista. Korvaongelmaankin on ratkaisu, kannattaa ostaa sellaiset suitset, joissa kuolaimet kiinnittyvät pikalukolla! Irroitat siis kuolaimet toiselta puolelta, puet suitset päähän ja laitat kuolaimet suuhun viimeiseksi ja kiinnität pikalukolla. Toki soljenkin saa auki ja kiinni, mutta onhan pikalukko paljon nopeampi.

Suitsiin on oikeastaan vain yksi malli, jota suosittelen. Hööksin Aachensuitset 68,50e. Nämä saa myös ponikokoisena, eli ostaisin aasille nämä ja lisäksi pidemmän otsapannan, eli kokoa cob. Kuten kuvasta näkyy, myös ohjat ovat pikalukolla. Kaksoisturparemmin saa irti.

Aachensuitset Hunter Claridge House 68,50e


Satulat

Satuloissa on nykyään valinnanvaraa vaikka kuinka ja kaikkiin saa myös häntäremmin, joka on ihan ehdoton aasien kanssa. Toki mäkivyöt olisivat aaseille mukavampi vaihtoehto, mutta niitä ei saa valmiina joten ne joutuu teettämään valjassepällä.

Aasilla ei siis ole mitään "edessä" joka pysäyttäisi satulan valumisen kaulalle. Joten jos satulaa ei hirtetä paikoilleen häntäremmillä, on ratsastaja aasin kaulalla. Vaikka satula pysyisikin siinä sään päällä, on liikkuminen aasille hyvin epämukavaa kun satula on liian edessä.

"Karvasatulat" ovat kasvattaneet suosiotaan hevosmaailmassa muutaman viime vuoden ajan. Kyseessä on itseasiassa topattu ratsastushuopa. Koska tämä ei jaa painoa satulan tavoin ratsun selkään, ei näihin mielellään saa laittaa jalustimia ja jos laittaakin, on kevennys jalustimille kielletty. Tällainen olisi varmaan mahdollista saada pysymään paikoillaan mäkivöiden avulla.

Karvasatuloiden aatelia. Christ Premium Plus karvasatula shetland 329 euroa*.
Aasin- ja poninomistajat tuntuvat tykkäävän ponilänkkäsatuloista. Niissä on vain sellainen ongelma että kun ponin selkä on pyöreä ja satula on ajateltu tynnyrimäiselle ratsulle, saattaa aasin kohdalla käydä niin että satulan koko paino lepää aasin selkärangan päällä. Selkärankaan ei saisi kohdistua minkäänlaista painetta! Horzella on myynnissä yksi ponilänkkä, joka on kuvissa väärin. Lännensatulan alla pitää nimittäin olla aina paksu padi, tavallinen satulahuopa ei missään nimessä riitä.

Kerbl westernsatulasetti 179 euroa*
Viljarshopista löytyy hyvinkin rungoton mutta karvasatulaa tukevampi lastensatula. Jos aasi toimii ratsuna lähinnä talutuspuolella, on tämä satula varmasti häntäremmin kanssa ihan sopiva siihen hommaan. Näitä kutsutaan myös "lätkäsatuloiksi".

Tukeva ponisatula 129 euroa.
Jos satulassa ei ole valmiina häntäremmille lenkkiä, on se mahdollista kiinnittää tällä neljän euron läpyskällä suurimpaan osaan satuloista.
Häntäremmin kiinnike Viljarshopista 4e

Alekoodi Horzelle

Jos postauksesta tai Horzelta noin muuten löytyi suosikkeja, niin Horzen ja B-Vertigon tuotteista saa alennusta tällä alekoodilla 13.3. saakka: HZ-PLAYSSON. Tilaus saa toki sisältää muitakin tuotteita, mutta vain noiden tuotemerkkien tuotteista saat alennuksen.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti