keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kolme näppärää tapaa muokata loimi silakalle sopivaksi

En usko että olen ainut "silakan" omistaja, joka tuskailee epäsopivien loimien kanssa tallissa. Silakalla tarkoitetaan siis hyvin kapeaa ja ruipeloa hevosta, jolla ei ole muhkeita lapoja. Silakan vastakohta on muhku.

Aasit ovat aina silakoita, niille sopivan loimen löytäminen on todella haasteellista. Muuli on myös silakka ja kuvien perusteella aika moni muukin muuli. Olen tähän asti suosinut kaulakappaleellisia loimia, koska niissä myös kaulakappale auttaa pitämään loimen paikoillaan ettei se valuisi sään taakse. Muulilla on yksi highneck kaulakappaleeton loimi, joka on juuri siellä, sään päällä. Se näyttää Muulilla ihan normaalilta loimelta, vaikka siinä on korotettu niska.

Kätevänä emäntänä en ole jäänyt loimien kanssa toimettomaksi. Ostin juuri pari uutta loimea ja koska nämä olivat huomattavan edullisia, päätin kokeilla niihin loimenkutistustaitojani.

Tässä postauksessa esittelen kolme tapaa kutistaa loimi silakalle sopivaksi. Kutistus koskee siis lähinnä loimen kaula-aukkoa, joka on silakalle aina liian iso.

Tapoja on kolme. Paalinaru, laskokset ja selkäsauman sisäänotto. Paalinaru on nopein eikä vaadi vaatetusalan perustutkintoa. Kaksi muuta ovat hieman haasteellisempia.

Paalinaru


Pue loimi silakalle, ota tukeva ote sään päältä, rullaa kaikki ylimääräinen loimi käteen ja kieputa ympärille paalinarua. Loimi on sopiva! Paalinarun voi muuten korvata myös nippusiteellä, jolloin tulos on todennäköisesti pitkäikäisempi!

+helppo
+ilmainen
+nopea
+loimea ei muuteta = jälleenmyyntiarvo säilyy
+jopa mies osaa tehdä tämän
-ei ole kovin pysyvä ratkaisu, joutuu ehkä tekemään joka päivä
-tarhakaverit saa hyvän otteen ja saattaa retuuttaa




Selkäsauman sisäänotto


Jos kyseessä on talliloimi tai joku muu ei-vedenpitävä loimi, on siinä usein selkäsauma. Loimen pienennys tehdään samalla logiikalla kuin paalinarun kanssa, eli sään takaa poistetaan V-kirjaimen muotoinen pala ja sauma ommellaan takaisin kiinni. Suoritin toimenpiteen ohuelle sisätoppikselle.

+pysyvä ratkaisu
+siisti, mutta loimesta saattaa nähdä että sitä on muokattu sillä selkä saattaa jäädä pussille
+jos on oikein toimelias, voi loimea pienentää koko selkäsauman pituudelta, jolloin muutosta ei huomaa
-loimen arvo nollaantuu muokkauksen takia
-vie aikaa noin puoli tuntia
-vaatii ompelukoneen (tällainen ohut tallitoppis menee ihan tavallisella koneella)

Loimi Muulin päällä. Mittasin silmämääräisesti että "pörrön" verran saa ottaa pois. Eli noin 15 cm.

Mittanauha on kuvaamassa aluetta, joka loimesta lähtee. Tässä kohtaa ratkotaan ratkojalla selkäkantti ja pörröpehmuste irti. Vasta sen jälkeen leikataan.

Sinne meni! Selkäsauman kantti pitää säästää. Tämän jälkeen loimenpuoliskot ommellaan ensin kiinni toisiinsa ja sen jälkeen selkäkantti ommellaan kiinni.

Sauma pitenee toimenpiteen ansiosta eikä kanttinauha ole tarpeeksi pitkä, mutta loimessa ollut "pörrö" peittää ruman kohdan. Pörrö siis ommellaan tässä vaiheessa takaisin.

Mokasin loimen loppumetreillä kun ompelin pörrön vinoon. Mutta näillä mennään.

Lopputulos


Laskokset


Laskosten ompelu vie näistä vinkeistä eniten aikaa ja saattaa vaatia jopa sitä, että yläasteella oli rättikässässä puukässän sijaan. Tämä vaatii nimittäin ratkomista, nuppineuloja, harsimista ja ompelua. Lopputulos on kuitenkin kaikista siistein eikä eroa välttämättä edes huomaa. Tähän tapaan kutistettu loimi on käyttäjälleen mukavin, sillä niille olemattomille lavoille jää entistä enemmän tilaa mutta loimi ei silti valu taakse.

Testikappaleessani oli jo valmiiksi pari pientä laskosta lavoilla, tarkoitus oli tehdä niitä enemmän ja isompina. Loimen kaula-aukkoa oli tarkoitus saada 20 cm pienemmäksi, eli 10 cm per puoli.

+siisteimmän näköinen, ei välttämättä edes erota originaalista (riippuu toki ompelijan rättikässän numerosta)
+ei välttämättä pienennä loimen jälleenmyyntiarvoa
-vie aikaa vajaan tunnin
-vaatii ompelutaitoja, nyt ei puukässä tai äiti auta
-vaatii ompelukoneen, kuvan loimi meni ihan tavallisella koneella

Loimi uudella käyttäjällään ensimmäistä kertaa. Valuu taakse. Edessä olevissa soljissa ei ole ollenkaan sätöjä joten loimea on pakko muokata!

Loimi ennen mitään toimenpiteitä. Lavoissa näkyy kaksi pientä laskosta.

Kanttinauha on ratkottu irti ja tarkoitus on saada kaula-aukko 10 cm lyhyemmäksi kummaltakin puolelta, melkoinen urakka..

Laskokset kannattaa kiinnittää nuppineuloilla, jonka jälkeen ne harsitaan koneella kiinni. Vasta sen jälkeen ommellaan kanttinauha paikoilleen.

Kanttinauha on kiinni. Ylimääräinen kanttinauja on ommeltu toisen päälle. Tästä näkee helposti, kuinka paljon loimi pieneni. Ei ihan kymmentä senttiä, mutta melkein.

Valmis! Laskosten kanssa kannattaa olla tarkkana että edes yrittää tehdä niitä yhtä monta ja samoihin kohtiin molemmille puolille.

Lopputulosta ei huomaisi manipuloiduksi ellei tietäisi.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti